4.3.2012


Elämäni ensimmäinen blogikirjoitus 4.3.2012!
Mistä aloittaa... 23.2.3012>>
Juuri nyt istun mukavasti tallinnalaisessa hotellihuoneessa kirjoittaen tätä mieheni läppärillä. Kun katson ikkunasta ulos näen harmaan loskaisen Tallinan kadun ja Toomeispuiston (vai kunkahan se pitäisi kirjoittaa). Lasissa yöpöydällä kuplii huohuviini, jonka -siis sen koko pullollisen “joudun” juomaan yksin, sillä mieheni ei alkoholiin “usko”, hän sen sijaan uskoo torkkuihin -ohnan hän lievästi flunsassa juuri tietenkin silloin kun olemme ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen jossain kahden kesken! Mieleni halajaa tupakalle (saamarin kuohari!) No niin jo alkaa kuorsaus kuulua mieheni suunnalta. Mutta siis, olen pitänyt kirjoittamisesta koko ikäni, mutta kirjoittanut vain omiksi huveiksi, lukuunottamatta paria raskausajan artikkelia ja yhtä kirjaprojektia -josta ei sitten koskaan tullutkaan mitään. Tässä nyt kirjoitan, vaikka monesti tässä vuosien varrella olen koko ploKi ajateukselle tuhahdellut ja huvitellut. Nyt siis olen mutiloitumassa itsekin kai moiseksi Blogaajaksi??!!
Mistä sitten kirjoittaa?
Niin mistä kirjoittaa, on erinomainen tiedustelu.. Päätimme yhdessä Remaden tiimin kanssa noin kolme viikkoa sitten, että aloitamme tämän blogin. Nea, joka idean henkiin puhaltaja on, loi uudelleen henkiin jotain mihin hönkäiltiin jo pari vuotta sitten -jo ennen Remade-projektin päivänvalon näkemistä. Silloin pidin ajatusta jo hyvänä, mutta en itse ollut valmiudessa lähteä osallistumaan muuten kuin satunnaisella kirjoittamisella -ja idea häipyi kuin aamu-usva auringon säteilyyn. Mutta nyt tässä olemme ja kirjoitamme.. mutta mistä siis? Siis tietystihän meillä Remakella on paljon validia aihetta -varsinkin valitukseen siitä miten kurjassa jamassa yhteiskuntamme on tai vähintään kuinka kurjaan jamaan olemme menossa! Mutta, haluanko sittenkkään tuhlata hyvää vapaata höyryn päästöä vain siihen mikä on “todellista”. Ehkä voisinkin käyttää tämän kanavan vain siihen, että annan tulla mitä milloinkin päästäni tähän valuu-- täysin harkitsemattomasti!? Onneksi ympärilläni olevat ihmiset eivät anna minun julkaista mitään liian hullua- ehkä?
No sano nyt sitten jotain fiksua kerran kun kirjoitat!!
Tjaa sitten pitäisi kai sanoa jotain viksua? No mikä minua tällä hetkellä eniten kirjoituttaa tai puhututtaa... taitaa olla se, että ihmiset; Ottakaa omaa aikaa tehden asioita mitkä saa teidät eloon! Jos se on halpis loma Tallinassa pienessä kuohari huppelissa, kuin Sex&cityssä konsanaan (lukuunottamatta sitä samariinin kessua siis edelleen) niin Pliis tehkää se! Menkää sinne Viroon ja ottakaa se aika. Olen ollut tässä hotellihuoneessa kolme tuntia, puolentoista tunnin rännässä rämpimisen jälkeen, raahaten suurta painavaa olkalaukkua samalla kertaa ja kuunnellen mieheni toisinaista räkimistä ja yskimistä-- juuri silloin kun eteen sattuu juurikin se legendaarinen Universaal Universum kauppa, johon sitten miehenikin ihastuu!! Ja kuinka tuntuu NIIN lomalta tämä!! Ja voi kuinka on NIIN irti pää kaikesta mikä kuutioitti päätä juuri noin kuusi tuntia sitten. On kuin kaikki se mikä “kuutioitti”, jolla siis tarkoitan tiettyihin ajatusmalleihin ja toimitamalleihin jämähtämistä -ja siis kuutioissahan kuvioina ei ole mitään vikaa!! Mutta siis kuitenkin, on kuin kaikki se olisi karissut asteittain pois -etenkin kuohuviinin avulla. Kauheaa tästähän saa ihan sellaisen kuvan, että olen ihan humalikko :-) No mutta, totuushan on se, että toisinaan kaikki olemme- siltikään olematta sitä hehheeh. Olikohan tää nyt sitten fiksua kuitenkaan?


Tarotkin sanoi sen Mirjami, ole siis oma itsesi!

Viime viikolla minulle tehtiin 30-vuotisen elämäni ensimmäinen Tarot tulkinta, ja jos on niin upee tulkki kuin meidän Sari, niin todella suosittelen! Ei se ole mitään huuhaataa tai foliohattuilua saatika sitten jotain “ennustelua-- korttini mystisesti näkevät vaalea verikön, joka sapuu ja niin edelleen”. Ei, se oli todella mielenkiintoista ja paljon antavaa ja kaikkea muuta kuin ennustelua. Se miksi tämä aihe pomppasi tähän, on syynä aasin silta (näemmä- viittaa kirjoittajan epäloogiseen kirjoitusrutiiniin) edelliseen aiheeseen, jossa mietin oliko edelliset edesottamukset kovinkaan minua- vai olivatko? Joka ikisessä tapauksessa, viime viikkoinen Tarot siis kehkeytyi kertomaan ja kehoittamaan minua olemaan rohkeasti minä. No- joka ikinen, joka minut tuntee voisi tähän ehkä jopa naurahtaa, että mitäpä ongelmaa hällä nyt siinä on? Mutta, niin- ehkäpä onkin. 



Mikä siis tämä ongelma on, jos sitä siksi voi kutsua?

Olen monessa mukana ja vaikka olen se mitä olen -se on melkeinpä elämäni motto “Ole se mitä olet” jättäydyn olemasta koko kapasiteetissani se mitä olen. On siis olemassa kaksi olemassaolon muotoa, sisäinen ja ulkoinen. Ja toden totta viime viikkoisen session myötä tajusin, etten välttämättä ja kaikesta huolimatta ole ollut se joka olen myös sisäisesti -tarkoittaen sitä mitä koen olevani kokonais-valtaiselta kapasiteetiltani. Olen toki sanojeni mittainen nainen siinä ulkoisessa merkityksessä ja sen palautteen olen saanut ulkopuolisiltakin. Mutta, se mitä tulee siihen mitä koen olevani koko kapasiteetilani -en voi sanoa täyttäneeni niin kuin oma rehellisyyden etiikkani vaatisi. Lisäksi juuri nyt mieleeni palautuu viime kertainen tiibettiläis/intilaisen munkin selonteko eri kapasiteetin omaavista henkilöistä. Riippuu toki omasta kapasiteetistasi kuinka paljon mitäkin voit olla. Buddhalaisen näkemyksen mukaan on olemassa kolmen kapasiteetin omaavia ihmisiä ja se, että määrittelen itseni pienemmäksi kuin olen on ollut silkkaa huonoa itsetuntoani.

Mitä sitten tekisit jos olisit se mikä Olet?

Esimerkiksi tuossa äsken ulkona käytyäni sillä tupakilla jota tämä pahuksen kuohuviini sai minut huokaamaan ja jota en pyhästi kuvitellut tulevan kuin piccolon (sen pienen pullon verran tämän ison sijaan) nauttimaan. Totesin seistessäni melkeinpä kadulla toinen toistaan mahtavimpien bassosaundien saattelemien autojen seassa, vain hotellin katos rännältä turvanani, että saatanpa tulla tänne seuraavan kerran ihan yksinäni ja antautua pelkälle omalle kirjotukselleni -hurmioituen pienestä kuoharista ja tupakoinnoin sallivasta hotellihuoneesta... sitten paikallinen keskeytti minut tiedustellen viroksi missä on osoite se ja se- johon vastasin-- sori olen turisti. 

Mieheni melkein heräsi ja alkaa pimetä, enkä saanut selkeää vastausta sille, josko luen tämän hänelle vai jatkaako hän uniaan vielä toivin. Niin hurmioituminen-- elämästä hurmioitunut ihminen sehän minä olisin ja olen jos vain uskalllan olla!
Se, että joku hehkuttaa omaa elämäänsä ja on todella iloinen saati sitten onnellinen siitä on pelottava asia! Ja sitähän minä tässä olen jättänyt näyttämättä -ja jopa kokematta. Vain siksi, että olen pelännyt jos joku tulee kateelliseksi... miksi?
Seuraavaan tekstiin mentäessä on syytä varoittaa! Tämä retki voi johtaa uusiin oivalluksiin ja en todellakkaan ole näin kepeä välttämättä ja TODELLA otan kantaa, sillä koen sen olevan myös tehtäväni.. Mutta siis -ihmiset hurmioitukaahan ihmeessä elämästä edes välillä!

Smirre

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti