Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2020.

KUNTOUTTAVAN PSYKOTERAPIAN ÄLYTTÖMYYKSISTÄ

Tämä eihepiiri ei nyt varsinaisest liityy eko-ompelimon toimintaan mitenkään - ainakaan noin markkinoinnillisesta näkökulmasta. Täten saanen hieman avata syitä miksi tästä haluan kirjoittaa. Tästä kirjoituksesta tulee melkoisen pitkä - pahoittelut siitä. TERAPIAN TARVE NÄKYY YRITYKSISSÄ JA YRITTÄJISSÄ Kaikkien näiden vuosien aikana kun meillä Remakella on ollut harjoittelijoita, olemme toistuvasti olleet tilanteessa, jossa harjoittelija on ollut terapian tarpeessa tai terapiassa erinäisten mielenterveyteen liittyvien aiheiden piirissä. Vielä lähemmin aihe koskee minua yrittäjänä itsenäni. Kyllä - meitä terapian tarpeessa olevia olentoja on ihan joka puolella - myös niissä, jotka päällisin puolin näyttävät pärjäävän elämässä ihan kivasti. Kaippa se on myös niin, että kaltaiset vetävät toisiaan puoleensa. Itselläni on historiassa paljonkin asioita, joita olen terapiassa vuosien varrella työstänyt kelan tukemassa kuntouttavassa psykoterapiassa -  ja tule