8.3.2012

Päätös parempaan


Istun keittiönpöytäni ääressä ja katson kuinka auringon viimeiset säteet painuvat horisontissa puiden taakse ja värjäävät taivaanrannan persikan väriseksi.

Jos minulta olisi tasan viisi viikkoa sitten kysytty, missä viiden viikon päästä olisin, vastaukseni olisi luultavasti ollut: ”Tässä tismalleen samassa paikassa, kotona Kalliossa, tietokoneella työpöytäni ääressä, ompelupäivän
Remakella päättäneenä tanssituntia odotellessa.”

Kyllä, istun nytkin kotona tietokoneen ääressä. Vastauksestani siis tuo osa olisi mennyt oikein. Tuolloin viisi viikkoa sitten en vain olisi todellakaan voinut kuvitella, että kotini olisi viiden viikon päästä 267 kilometrin päässä Jyväskylän keskustassa.

Auringonlaskumaisemat keittiöni ikkunasta
Vannomatta kuitenkin paras – sen olen pienen elämäni aikana todellakin oppinut! Nimittäin neljä viikkoa sitten irtisanoin vuokrasopimuksen Kallion kodistani ja aloin pakata muuttolaatikoita. Kyllä, ymmärsit aivan oikein: idea ja päätös muutosta sikisivät viikossa. Jos joku olisi viime syksynä ehdottanut minulle paluumuuttoa kotikaupunkiini Jyväskylään, olisin nauranut päin naamaa.

Miten sitten yhtäkkiä päädyin muuttamaan Helsingistä Jyväskylään? Siihen löytyy monta syytä. Tuolloin viisi viikkoa sitten lähdin suunnitellusti perjantaiaamuna junalla Jyväskylään. Tiedossa oli mukava viikonloppu perhettä ja ystäviä nähden, mitä olin odottanut jo pari viikkoa. Sunnuntai-iltana ei kuitenkaan ollut yhtään paluufiilis Helsinkiin. Ajattelin lähteväni maanantaina aamusta, sillä mikään ei estänyt minua lykkäämästä lähtöäni hiukan. En kuitenkaan saanut aikaiseksi lähteä maanantainakaan, sillä Helsinkiin palaaminen tuntui lähestulkoon vastenmieliseltä.

Aloin miettiä, miksen halunnut palata takaisin Helsinkiin. Tajusin voivani henkisesti melko pahoin. Pari päivää tutkiskelin solmulle kiertyneitä tuntemuksiani ja päätin alkaa purkaa pahanolonvyyhtiäni: ensiaskeleena muuttaa Jyväskylään. Niin siis lähdin (vihdoin ja viimein) keskiviikkoaamuna takaisin Helsinkiin, mielikeventyneenä siitä, että tämä saattaisi olla viimeinen kerta (ainakin vähään aikaan) kun lähden Jyväskylästä Helsinkiin mennäkseni kotiin.

Nyt olen asunut uudessa kodissani tasan viikon, enkä kadu pätkääkään päätöstäni muuttaa takaisin Jyväskylään. En, vaikka päätös tuli äkkiä, ja yleensä olen (turhankin) harkitseva ja hidas päätösten tekemisessä. Enkä vaikka päätös muutosta ei ollut puhtaasti järjellä ajateltuna kovin fiksu, vaan perustui enneminkin tunteisiin. Uskon nimittäin vahvasti suuremman voiman johdatukseen tai kohtaloon, miksi sitä nyt kukakin tahtoo nimittää. Siihen, että kun kuljet oikealla polulla asiat vain tapahtuvat ja loksahtelevat paikoilleen ilman suurta vastustusta.

Tätä uskomustani olen saanut todistaa siitä päivästä lähtien, kun päätin muuttaa Jyväskylään. Muun muassa: löysin itselleni aivan ihanan asunnon neljässä päivässä, sain yllättäen irtisanottua monta asiaa säännöksiä lyhyemmässä irtisanomisajassa - esim. asuntoni ja nettiyhteyteni - ja muutossa tuli yllättäen auttamaan lähes kymmenen ihmistä. Lisäksi olen saanut yllättäviä keikkatöitä ja lisää näyttää vaan pukkaavan, näin muutaman asian mainitakseni.

Kävin juhlistamassa asunnon löytymistä superfood-suklaasmoothiella - NAMS!

Parhainta on kuitenkin se, että olen taas pitkästä aikaa oma itseni ja mieleni on jälleen tyyni. Minulta on kysytty tuntuuko Jyväskylä enää kodilta asuttuani puolisen vuotta Helsingissä. Vastaukseni kuuluu: ”Tuntuu! Enemmän kuin Helsinki koskaan.” Täällä rakkaimmat ystäväni, perheeni, monet tärkeät sukulaiset ja luonto ovat lähellä. Olen sanonut monille, että minusta tuntuu, kuin en olisi edes ollutkaan poissa. Kornisti Keski-Suomen kotiseutulaulua lainaten: ”Täällä on naapuri heimoni verta, täällä on ystävä voittamaton. Tänne, ah tänne, on kaipaus kerta, täällä on kaikki mi’ kallista on…”

Älkää siis väheksykö sydämenne ääntä tai pelätkö tehdä isoja päätöksiä, edes nopealla varoitusajalla, jos teillä on kutina siitä, että ne saisivat teidät voimaan paremmin. Älkääkä miettikö sitä, näyttävätkö päätöksenne muitten silmissä typeriltä. (Nimittäin päätös muutostani varmasti monen mielestä näyttää!) Loppuun tahdon vielä lainata hyvän ystäväni fiksua lausetta, kun emmin takaisin Jyväskylään muuttoa:

”Aina ei tarvitse tyytyä keskinkertaiseen, jos voi saada parempaa.”

(Äsken samainen ystäväni rimpautti ovikelloani nettitikkunsa mukanaan. Monista hyvin järjestyneistä asioista huolimatta netti minulta vielä uupuu, vaikka sen pari viikkoa sitten tilasin.)

Elämänsä flow’n jälleen löytänyt                                                                                                                                                                        
Liisi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti