Remake Ekodesign Blogi

Kameleontti-identiteetti. "Niin.. Menit sitten ja ajoit puolet päästäsi siiliksi.." Kyllä! Niin tein.. Ai miksikö? Huvin ja urheilun vuoksi, kai. En oikeastaan osaa sanoa tarkalleen miksi, viime viikolla tuli vain sellainen olo -ja mahdollisuus kun olimme Smirren ja Nean kanssa Remakella. Smirre parturoi oikean puolen päätäni millisiiliksi käden käänteessä ja that's it.        Siinä on! Ja sen saa kätevästi myös piiloon jos tarve vaatii.                             Ai miltäkö nyt tuntuu?  Eipä oikeastaan mitenkään erilaiselta, lähinnä tämä pieni muutos ulkonäössäni on saanut minut jälleen pohtimaan ihmisten arvoja ja ennakkoluuloja. "Selkeästikin ihminen, joka tällaista menee tekemään on vähintäänkin päästään vialla tai vähintäänkin hukassa" -ensimmäisestä en itse varmuudella uskalla mitään mennä väi...

Olipa kerran kangaskassi. Se oli käytännöllinen ja yksinkertainen, mutta muodoton ja ryhditön. Aikojen saatossa laukku alkoi kehittää itselleen kolmiulotteisia muotoja, kasvattipa se myös itselleen olkahihnankin. Uutta ilmeikkyyttä sille antoivat erilaisten materiaalien yhdistymät. Evoluution huipentumana Laukku sai vielä lisää muotoja ja kulmikkuutta, alkoipa se haparoiden nousta myös omille jaloilleen. Laukkujen ikäkaudet: vauva, leikki-ikä, teini-ikä, aikuisuus Lopulta laukut alkoivat lisääntyä holtittomasti... Päivi

Työharjoitteluni loppupuolella, juuri ennen joululomalle lähtöä rohkaisin itseäni: 'Tänään mä teen sen'. Puin ulkovaatteitani päälle Remaken portaikon luona, sydän villisti pamppaillen ja menin toivottamaan Mirjamille (eli Smirrelle) hyvät joulut-- Ja kysyin milloin voisin kirjoittaa sen Remade- tiimin sopimuksen josta olimme aikaisemmin jo hieman jutelleet. Siitä se homma lähti etenemään. Muistan tilanteen hyvin, sillä joskus minun on erittäin vaikeata avata suuni. Vaikka kyseessä olisi vain tervehdys, tuntuu se silti välillä vaivaloiselta ja jälkeenpäin se harmittaa, sillä olen saanut kuulla että ihmiset luulevat minua kopeaksi tai epäystävälliseksi asian johdosta. Oikeasti olen luonteeltani hieman ujo kunnes minut oppii tuntemaan.. Mietin perin pohjin myös asiat läpi ennen kuin myönnyn mikä usein johtaa siihen että mahdollisuus valuu käsistäni jättäen jäljelle vain katumuksen. Uuden vuoden lupauksena lupasinkin yrittää olla spontaanimpi ja tarttua tilaisuuksiin nopeammin! ...

Istun keittiönpöytäni ääressä ja katson kuinka auringon viimeiset säteet painuvat horisontissa puiden taakse ja värjäävät taivaanrannan persikan väriseksi. Jos minulta olisi tasan viisi viikkoa sitten kysytty, missä viiden viikon päästä olisin, vastaukseni olisi luultavasti ollut: ”Tässä tismalleen samassa paikassa, kotona Kalliossa, tietokoneella työpöytäni ääressä, ompelupäivän Remakella päättäneenä tanssituntia odotellessa.” Kyllä, istun nytkin kotona tietokoneen ääressä. Vastauksestani siis tuo osa olisi mennyt oikein. Tuolloin viisi viikkoa sitten en vain olisi todellakaan voinut kuvitella, että kotini olisi viiden viikon päästä 267 kilometrin päässä Jyväskylän keskustassa. Auringonlaskumaisemat keittiöni ikkunasta Vannomatta kuitenkin paras – sen olen pienen elämäni aikana todellakin oppinut! Nimittäin neljä viikkoa sitten irtisanoin vuokrasopimuksen Kallion kodistani ja aloin pakata muuttolaatikoita. Kyllä, ymmärsit aivan oikein: idea ja päätös muutosta sikis...

Elämäni ensimmäinen blogikirjoitus 4.3.2012! Mistä aloittaa... 23.2.3012>> Juuri nyt istun mukavasti tallinnalaisessa hotellihuoneessa kirjoittaen tätä mieheni läppärillä. Kun katson ikkunasta ulos näen harmaan loskaisen Tallinan kadun ja Toomeispuiston (vai kunkahan se pitäisi kirjoittaa). Lasissa yöpöydällä kuplii huohuviini, jonka -siis sen koko pullollisen “joudun” juomaan yksin, sillä mieheni ei alkoholiin “usko”, hän sen sijaan uskoo torkkuihin -ohnan hän lievästi flunsassa juuri tietenkin silloin kun olemme ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen jossain kahden kesken! Mieleni halajaa tupakalle (saamarin kuohari!) No niin jo alkaa kuorsaus kuulua mieheni suunnalta. Mutta siis, olen pitänyt kirjoittamisesta koko ikäni, mutta kirjoittanut vain omiksi huveiksi, lukuunottamatta paria raskausajan artikkelia ja yhtä kirjaprojektia -josta ei sitten koskaan tullutkaan mitään. Tässä nyt kirjoitan, vaikka monesti tässä vuosien varrella olen koko ploKi ajateukselle tuhahdellut ja ...